Tomaatti-kesäkurpitsapata

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, tehtiin Even kanssa myös ihan oikeaa ruokaa. Olin lähtiessäni ottanut mukaan yhden kesäkurpitsan sekä muistaakseni limen, sitruunan ja paprikan. Eve halusi tehdä pataruokaa, ja koska olen nykyään huomattavasti avomielisempiä ruoan suhteen kuin ennen (eli syön kasviksia, ha!), niin mulle oli aivan sama, kunhan se oli syötävää. Resepti oli itse asiassa käsittääkseni puhtaasti Even päästä, ja se oli sen verran hyvää, että olen tehnyt sitä useamman kerran uudestaan yksinäni – tosin unohdin, mitä mausteita Eve käytti, joten kokeilin kuivattua oreganoa ja hunajaa ja tuli varsin hyvää myös. Kesäkurpitsan osalta tämä ei kyllä valitettavasti ole enää sesongissa, mutta onpahan tallessa ensi kesää varten!

kesäkurpitsa-tomaattipata

 

Tekee 4-5 annosta. Valmistusaika kaikkineen n. 1 tunti.

2 rkl (ekstra)neitsytoliiviöljyä
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
4-5 tomaattia lohkoina
1/2 dl vettä
1 dl punaisia linssejä
1 sipuli
1/2 punainen paprika pilkottuna
1 tl kuivattua oreganoa
1 rkl hunajaa (ei välttämätön)
suolaa
(tuoretta basilikaa)
(turkkilaista jogurttia/smetanaa)

  1. Kuori ja hienonna sipuli ja pilko paprika. Kuullota paksupohjaisessa kattilassa. Pilko sillä aikaa kesäkurpitsa ja tomaatit paloiksi ja lohkoiksi ja lisää ne sekaan, kun sipuli on vähän pehmentynyt. Lisää n. 1/2 dl vettä. Anna hautua pienellä lämmöllä n. 30 minuuttia. Lisää mausteet hunajaa lukuunottamatta.

  2. Käytettiin GoGreenin punaisia linssejä, jotka pitää vain huuhtoa ennen ruokaan lisäystä ja niitä tarvitsee keittää vain 10 minuuttia. Jos käytät muunmerkkisiä linssejä, seuraa paketin ohjeita. GoGreen-linssejä käyttäessä huuhdo linssit siivilässä ja lisää ne hautuneeseen tomaatti-kesäkurpitsamössöön ja anna kiehua hiljakseen vielä 10 minuuttia. Lisää hunaja.

  3. Syö ja nauti! Voit lisätä seuraksi vielä tuoretta basilikaa joko lehdittäin tai pilkottuna ja halutessasi myös turkkilaista jogurttia tai smetanaa. Varsin hyvää myös ilman. Kuvissa tuo valkoinen nokare on smetanaa, koska Evellä oli avattu purkki jääkaapissa, mutta itse suosisin ruoanlaittojogurttia.
    tomaatti-kesäkurpitsapata

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Tomaatti-kesäkurpitsapata

  1. Paluuviite: Avokadohummus | Laivakokin keittiö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s