Omena-halloumi-viipaleet – suolaisen makea välipala

Hedelmistä ja juustoista luopuminen on yllättävän vaikeaa. Feta, halloumi ja cheddar on kaikki suosikkijuustojani, eikä minua ihan hirveästi lohduta se, että luopumalla niistä edistän osaltani maapallon hiilijalanjäljen pienentämistä, niin tärkeä asia kuin se onkin. Yhtä kaikki, tämä ohje on melko suora lainaus Sarah Wilsonin Irti Sokerista: 8 viikon puhdistuskuuri ja keittokirja yksissä kansissa, ja niille, joilla ei ole ongelmia maitotuotteiden kanssa tämä on varmasti herkullinen välipala. Tai olin itse ainakin sitä mieltä ennen kuin yritin taivuttaa sormiani nyrkkiin…

omena_halloumi_03

OMENAA JA HALLOUMIA // 2-3 annosta

150g halloumia, viipaloituna n. 5 mm paksuisiksi viipaleiksi
1 vihreä omena, ilman siemeniä ja n. 5 mm paksuina viipaleina
(ripaus meri- tai ruususuolaa)
(ripaus jauhettua kanelia)

Nosta halloumiviipaleet ja omenasiivut kuumalle, tarttumattomaksi käsitellylle pannulle. Liikuttele halloumiviipaleita lastalla niin, että niiden rasva leviää myös omenien päälle ja siten estää omenia palamasta. Kypsennä molemmin puolin, kunnes sekä omena että halloumi ovat kauniin ruskeita. Halutessasi lisää sekaan ripaus suolaa ja kanelia ja nosta tarjolle.

Toimii välipalana, tai Wilsonin ohjeiden mukaan myös jälkiruokana paahdettujen saksanpähkinöiden kera. Tämän välipalan voi myös pakastaa, mutta en itse ole kokeillut, joten en osaa sanoa pakastamisen mahdollisista sivuvaikutuksista makuun tai koostumukseen.

omena_halloumi_04

Mainokset

Jauhottomat maapähkinäkeksit

jauhottomat maapähkinäkeksit || laivakokin keittiö

Pitkästä aikaa! Vielä ehkä kehtaa just ja just toivottaa kaikille hyvää uutta vuotta! Tänään paistoi aurinko, kuten kuvista näkyy! Luonnonvalo paras valo.

Syksy meni koulujuttujen parissa ja töissä, eikä ollut mitään hirveää motivaatiota kokeilla kovin montaa uutta reseptiä tai varsinkaan postata niitä tänne. Mutta nyt ihan pari viikkoa sitten törmäsin ehkä maailman helpoimpaan keksireseptiin ja totesin, että siinäpä jotain, mitä jakaa eteenpäin.

Neljä ainesosaa, jauhoton, maidoton, gluteeniton, nopea tehdä ja maistuu hyvälle. Pakko tykätä! Olen tehnyt näitä nyt ehkä kolme kertaa, ja yleensä keksit häviää lähes samantien. Jos ei, niin suosittelen säilyttämään ilmatiiviisti jääkaapissa, uskoisin niiden säilyvän siten ainakin viikon.

Resepti on helposti muunneltavissa omien mieltymysten tai makutottumusten mukaan.

jauhottomat maapähkinäkeksit || laivakokin keittiö

JAUHOTTOMAT MAAPÄHKINÄKEKSIT // 10-24 KEKSIÄ
alkuperäinen resepti Joy the Baker -blogista

1 kuppi (250 ml) luomu maapähkinälevitettä *
1/2 kuppia intiaanisokeria tai hunajaa **
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta

Lämmitä uuni 175 C asteeseen. Vatkaa maapähkinälevite ja makeutus sähkövatkaimella sekaisin, n. 2 minuuttia niin, että taikina on joko tasaista tai pieninä kokkareina.

Lisää leivinjauhe ja kananmuna ja vatkaa toiset 2 minuuttia. Jos taikina oli aiemmin kokkareista, nyt sen pitäisi olla yhtenäistä massaa.

Kun taikina on valmis ja tasaiseksi sekoitettu, muodosta taikinasta pieniä palloja (keksien määrä riippuu pallojen koosta). Pyörittelin kuvissa olevat keksit palloiksi, joiden halkaisija oli n. 1,5 cm, ja keksejä tuli 13 kappaletta.

Asettele pallot uunipellille leivinpaperin päälle ja litistä ne haarukalla. Leviävät uunissa todennäköisesti hieman (tai hieman enemmän, jos laitat enemmän leivinjauhetta). Paista uunin keskitasolla 10 minuuttia, tai kunnes keksit ovat kauniin ruskeita.

Poista paistetut keksit uunista ja anna jäähtyä pellillä ennen kuin siirrät mihinkään: keksit ovat uunista tullessaan vielä pehmeitä, mutta kovettuvat muutamassa minuutissa jäähtyessään.

Sitten vain ääntä kohti! Maistuvat todennäköisesti maidon kanssa varsin hyvin, mutta myös ilman!

  • * luomu maapähkinälevite (itse käytin Bionan smooth organic -levitettä) on paras paitsi siksi, että säästyt ylimääräisiltä lisäaineilta, mutta myös siksi, että se takaa kekseille parhaan koostumuksen, koska lisäaineet eivät aiheuta mitään kummallisia sivuoireita
  • ** makeutusta oman maun mukaan. Alkuperäisohjeessa käytetään kahta eri sokeria kumpaakin puoli kuppia, mutta minusta puoli kuppia intiaanisokeria riittää aivan mainiosti. Kokeilin myös makeuttaa hunajalla, ja vaikka maku (ja hunajan määrä) on sama kuin sokeria käyttäessä, keksien koostumus muistuttaa enemmän keksiä, jos makeuttamiseen käytetään sokeria. Hunajalla makeutetuista kekseistä tuli enemmän kakkumaisia jotenkin.

Maidoton raparperijäätelö

Nyt tulee vähän toistoa, koska tämäkin on jäätelöresepti, mutta koska se on myös älyttömän hyvää, ei hirveästi harmita!

raparperijäätelö | laivakokin keittiö

Isä kävi kylässä ja toi pakastimen täyteen marjoja ja raparperiä ja itsetehtyjä marjamehuja, joten syksyä vasten on näillä näkymin luvassa kaikkea hyvää! Raparperijäätelöä tein ekan kerran jo kesällä, kun löysin pakastimesta viimevuotisia raparperejä, ja ensimmäinen kokeilu oli vähän väkevää, mutta hyvää silti. Tein uudestaan, ja siitä tuli vielä parempaa, mutta hotkaisin koko jäätelön sen verran nopeasti napaani, etten ehtinyt tai muistanut sitä edes kuvata. Koska yksi isän tuomista pusseista oli revennyt, kun se oli runnottu pakastimeen, päätin käyttää sen samantien pois, ettei raparperinpalat olisi olleet pitkin pakastinta turhaan. Ja omnom, onneksi käytin. Hyvää!

Lisäksi myös maidoton ja munaton, ja taipuu helposti täysin vegaaniksi vaihtamalla makeutusta. Teoriassa jäätelömassa menisi varmaan ihan smoothienakin, mutta tein siitä nyt jäätelöä kuitenkin.

raparperijäätelö | laivakokin keittiö

MAIDOTON RAPARPERIJÄÄTELÖ // tekee n. 1 litran
alkuperäinen resepti lievästi muokattu täältä

1 tölkki luomukookosmaitoa
n. 300-400 g raparperiä viipaloituna
1,5 tl vanilja-aromia
n. 3/4 dl hunajaa*
1-1,5 dl vettä

  • Hunajan voi halutessaan korvata esim. vaahterasiirapilla, jolloin lopputulos on käsittääkseni täysin vegaani. En osaa kylläkään sanoa, pitääkö vaahterasiirappia käyttää enemmän tai vähemmän kuin hunajaa, mutta jos joku testaa, otan tiedon mielelläni vastaan.

Huolehdi, että jäätelökoneen pakastimeen menevä osa on pakastimessa riittävän kauan. Keitä raparperit kattilassa vähässä vedessä vähän kiisseliä muistuttavaksi mössöksi, sekoita mukaan hunaja. Kippaa kookosmaito blenderiin ja lisää sekaan vanilja-aromi. Kun raparperit ovat hiutuneet kiisseliksi (eli vesi on mahdollisimman vähissä ja itse raparperit ovat hiutuneet pieniksi), ota kattila pois hellalta ja anna raparperimassan jäähtyä hetki. Lisää se sitten blenderiin kookosmaidon seuraksi ja blendaa kaikki iloisesti keskenään.

Siirrä jäätelömassa pakastettavaan astiaan, ja jäähdytä se ennen kuin laitat sen pakastimeen jähmettymään, 2-3 tuntia riittää. Kun massa on jäähtynyt, kokoa jäätelökone ja toimi sen ohjeiden mukaan jäätelöä valmistaessasi.

Lopputulos ei välttämättä ole punainen, kuten kuvissa, vaan saattaa olla aavistuksen vihertävä, kuten itselleni kävi kahdella ekalla kerralla, mutta maun pitäisi olla ihan yhtä hyvä! Jos haluaa varmistaa punaisen värin, alkuperäisohje suosittelee lisäämään 2 teelusikallista punajuurimehua, mutta en itse kokenut sitä tarpeelliseksi, kun en ollut edes varma, mistä sitä saa tai miten sitä tehdään.

Kuvissa oleva jäätelö on suoraan koneesta, eli se on vielä pehmeää, mutta voit purkittaa jäätelön ja laittaa sen pakastimeen odottamaan tarjoilua. Jähmettyneenä siitä saa ihan palloja, tosin kannattaa antaa jäätelön sulaa hieman, jotta maut tulevat paremmin esiin. Nauttikaa!

raparperijäätelö | laivakokin keittiö

Maidoton kahvijäätelö + gluteeniton suklaakeksi

Maidoton kahvijäätelö suklaakeksillä | laivakokinkeittiö

Maidoton kahvijäätelö suklaakeksillä | laivakokinkeittiö

Pitkästä aikaa löysin taas aikaa ja motivaatiota julkaista uuden reseptin. Olen ollut töissä sen verran tiiviisti, että uusien ruokien tai jälkkäreiden kokeileminen on ollut melko vähäistä, tosin ne muutamat onnistuneet kokeilut, joita olen tehnyt, ovat myös tallentuneet kuviksi, joten uutta on luvassa.

Joskus kesäkuussa Lidlissä oli tarjouksessa jäätelökoneet, ja optimistisena ajattelin, että sellainen olis kiva olemassa näin kesällä. Jos jäätelöt katsos toisi lämpimät säät mukanaan. Teoria ei ihan pitänyt paikkaansa, mutta onneksi muutamia lämpimiä päiviä on sentään ollut. Kesän jälkiruuat onkin sittemmin olleet jäätelöpainotteisia (koska nykyään kaupan jäätelöt maistuu aivan kamalan epäaidoille jotenkin, kun on tottunut syömään puhdasta ruokaa). Tänään luvassa on kesään erityisen hyvin sopiva maidoton kahvijäätelö, koska tein pienen ruokavalion muutoksen jälleen heinäkuun alussa, kun halusin testata teoriaa, jonka mukaan maitotuotteet aiheuttavat nivel- ja lihaskipuja sekä nenän tukkoisuutta. Tuntuu pitävän paikkansa ainakin minun kohdalla, koska monivuotinen nenäntukkoisuus ja jatkuva niistämisentarve hävisivät jo viikon maidottoman ruokavalion jälkeen.

Kahvijäätelö antaa mahdollisuuden juoda (tai tässä tapauksessa syödä) kahvia myös kuumempana päivänä ilman sivuvaikutuksia, ja seassa olevat suklaakeksinmurut korostavat kahvin makua hienosti.

Alkuperäisen ohjeen mukaan lopputuloksena olisi jäätelökeksejä, mutta koska olin laiska enkä jaksanut värkätä muovien kanssa ja halusin syödä jäätelöni heti, muunsin ohjetta sen verran, että murustelin keksit jäätelön sekaan.

MAIDOTON KAHVIJÄÄTELÖ // n. 1 litra
Alkuperäinen ohje Minimalist Baker -blogista.

2x 400 ml tölkkiä luomukookosmaitoa (parempi koostumus ja puhtaampi lopputulos)
1/2-3/4 kuppia intiaanisokeria*
3/4 kuppia vahvaa kahvia
1,5 tl vaniljauutetta

  • Myös kookossokeri käy, sitä tosin kannattaa ehkä laittaa hieman enemmän, koska se ei ole niin makeaa.
  1. Edellisenä iltana huolehdi jäätelökoneen jäähdytyskulho pakastimeen.
  2. Keitä kahvi.
  3. Sekoita isolla paistin- tai wokkipannulla kookosmaito, kahvi ja intiaanisokeri miedolla lämmöllä niin, että kaikki on tasaisesti sekaisin. Poista hellalta.
  4.  Lisää vaniljauute muiden ainesten sekaan. Alkuperäisen ohjeen mukaan  seos kaadetaan isoon kulhoon ja jäähdytetään jääkaapissa ainakin 6 tuntia. Sekoitin itse vielä ainekset blenderissä, kun oli epähuomiossa ehtinyt jo kipata toisen kookosmaidon sinne ennen kuin huomasin, että ainekset piti sekoittaa lämmittämällä. Voit siis halutessasi blendata seoksen vielä ennen kuin jäähdytät sen. Jäähdyttää voit myös suoraan pakastimessa, yleensä n. 1-2 tuntia riittää sopivanlaiseen koostumukseen.
  5. Kun seos on riittävän kylmää, siirrä se jäätelökoneeseen ja anna koneen surista valmistajan ohjeiden mukaan. Sillä aikaa kun jäätelömassa on jäähtymässä, voit tehdä jäätelöön lisättävät gluteenittomat suklaakeksit.
  6. Lisää murennetut suklaakeksit jäätelön sekaan vähän ennen kuin jäätelö on valmista.
  7. Siirrä valmis jäätelö pakastettavaan astiaan ja astia pakastimeen jäähtymään. Tai halutessasi voit tarjoilla pehmistä muistuttavan jäätelömassan sellaisenaan. Jos pakastat jäätelön, nosta se sulamaan ainakin 15-20 minuuttia ennen tarjoilua, jotta saat pyöriteltyä kunnon palloja. Lisäksi maut tulevat paremmin esiin, kun jäätelö on hieman sulaa.
Maidoton kahvijäätelö suklaakeksillä | laivakokinkeittiö

Maidoton kahvijäätelö suklaakeksillä | laivakokinkeittiö

GLUTEENITTOMAT SUKLAAKEKSIT // n. 16-18 kpl
Ohje lievästi muunneltu Minimalist Baker -blogista.

1 kananmuna
1/2 kuppia makeuttamatonta mantelimaitoa
1 tl omenaviini- TAI väkiviinaetikkaa
1/3 kuppia intiaanisokeria
1 tl vaniljauutetta
3 rkl sulatettua neitsytkookosöljyä
1/2 kuppia gluteenitonta kaurajauhoa (jauhettu gluteenittomista kaurahiutaleista blenderillä)
n. 1/2 kuppia mantelijauhoja
1,5 tl psylliumia
1/4 kuppia leivontakaakaota
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

  1. Esilämmitä uuni 180 C asteeseen ja peitä pelti leivinpaperilla.
  2. Sekoita kuivat aineet sokeria lukuunottamatta keskenään keskikokoisessa kulhossa; blendattu kaurajauho, mantelijauho, psyllium, leivontakaakao, leivinjauhe ja suola.
  3. Riko kananmuna isoon kulhoon. Kaada mantelijuoma lasiin ja lisää sekaan käyttämäsi etikka. Anna seistä hetki.
  4. Lisää sokeri, sulatettu neitsytkookosöljy ja vaniljauute kananmunakulhoon ja sekoita hyvin (vispilä kelpaa).
  5. Lisää sekaan mantelijuoma ja sekoita hyvin.
  6. Siivilöi kuivat aineet kanamunakulhoon sekoittaen koko ajan hyvin (estää mm. leivontakaakaopaakkujen jäämisen taikinaan).
  7. Lusikoi taikinaa reilun ruokalusikallisen kokoisia litteitä länttejä/kiekkoja pellille. Jätä pari senttiä väliä suuntaansa, niin eivät kiinnity toisiinsa, jos leviävät hieman.
  8. Paista uunin keskiosasassa 10 minuuttia. Anna jäähtyä pellin päällä n. 5 minuuttia ennen kuin poistat keksit pelliltä. Anna jäähtyä kunnolla.
  9. Murenna keksit pieniksi nokareiksi, ja lisää nokareet jäätelön sekaan juuri ennen, kuin jäätelökone on valmis sammutettavaksi.

Jauhottomat banaani-maapähkinämuffinssit

banani-maapähkinämuffinssit_04

Olen viime aikoina keskittynyt koulujuttuihin ja ruoanlaitto on jäänyt vähän vähemmälle, tai uusien reseptien testaus ja kehittely enemmänkin. Olen myös yrittänyt keksiä, miksi olen ollut jatkuvasti ihan käsittämättömän väsynyt ja veto poissa. Osittain se oli varmasti talven ja kaamosajan vaikutusta, koska reagoin siihen poikkeuksetta melko voimakkaasti, mutta osittain syynä on varmasti ollut myös ruokavalio. Olen nyt parin viime viikon aikana viilannut omaani enemmän LCHF-suuntaan (low carb high fat). Käytännössä tämä on tarkoittanut, että olen lisännyt rasvoja (ekstraneitsytoliiviöljy, kookosöljy, voi ja avokado) ruokaani, en mitenkään massiivisesti, mutta todennäköisesti huomattavasti enemmän, kuin mitä terveysviranomaisten suositusten mukaisesti elävät ihmiset syövät. Lisäksi olen vältellyt kaikkia viljoja, myös gluteenittomia. Erehdyin tosin töissä maistamaan jotain kahvileiväksi tullutta mokkapalaa ja sain vehnä-sokeriyhdistelmästä aivan jäätävän päänsäryn, mikä vahvisti entisestään minun halua päästä eroon sokerista.

Mitä rasvojen lisäämiseen tulee, se käytännössä näkyy lisääntyneenä munavoin käyttönä, ja esim. aamupalaksi olen syönyt kaksi paistettua kananmunaa, yhden kokonaisen avokadon ja satunnaisesti kupin kahvia, jossa on reilu teelusikallinen neitsytkookosöljyä. Juon kahvia harvoin, mutta se on paistamisen lisäksi ainoa tapa, miten syön neitsytkookosöljyä, koska en siedä kyseistä makua muuten. Välillä lisään myös joko kirsikkatomaatteja muutaman, tai paprikaa tai porkkanaa tai salaattia jonkin verran.

Halusin kuitenkin pitkästä aikaa leipoakin jotain, ja olin jo joku aika sitten löytänyt pari helponoloista muffinssiohjetta, joista toista päätin kokeilla, kun kaikki ainekset sattui löytymään kaapista. Teknisesti tämä ei varmaan mene minkään diehard-lchf-elämäntapaa noudattavan ruokavalioon, koska sisältää banaania ja hunajaa, mutta mulle kelpaa, kun tarkoituksena ei ole syödä näitä päivittäin (vaikka maun puolesta vois kyllä, sen verran hyviä ja nopeita valmistettavia!)

banani-maapähkinämuffinssit_03

JAUHOTTOMAT BANAANI-MAAPÄHKINÄMUFFINSSIT // 6 kpl
Alkuperäinen ohje täältä. Jätin suklaahiput käyttämättä ja koska vaniljauute oli loppunut, korvasin sen manteliuuttella ja hyvää tuli.

1 iso, kypsä banaani kuorittuna
reilu 1/2 kuppia maapähkinävoita (esim. Biona smooth organic)
3 rkl hunajaa
1 tl manteliuutetta (esim. Dr. Oetker)
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
(kourallinen suklaarouhetta)
(kourallinen pähkinärouhetta)
(1/4 tl suolaa)
neitsytkookosöljyä paistamiseen

  1. Esilämmitä uuni 200 C asteeseen. Lisää banaani, kananmuna, hunaja ja manteliuute blenderiin (tai kulho ja sauvasekoitin toimii myös) ja surauta sekaisin.

  2. Lisää leivinjauhe ja maapähkinälevite muiden sekaan ja surauta tasaiseksi taikinaksi.

  3. Voitele muffinssivuoka neitsytkookosöljyllä ja halutessasi lisää suklaa- ja/tai pähkinärouhe taikinaan ja sekoita vaikka lusikalla sekaisin. Maista taikinaa ja lisää halutessasi suolaa. Kun taikina on mieleistäsi, kaada se muffinssivuokaan niin, että kupeista jää vajaaksi noin neljäsosa.

  4. Paista uunin keskiosassa 8-10 minuuttia (seuraa, ettet polta niitä), ja anna valmiiden muffinssien jäähtyä 10 minuuttia vuoassa ennen kuin siirrät niitä pois. Lopputuloksena pitäisi olla meheviä, kauniin ruskeita muffinsseja! Parhaita tuoreena, mutta säilyvät ilmatiiviissä astiassa jääkaapissa muutaman päivän ja alkuperäisohjeen mukaan näitä voi kuulemma pakastaakin halutessaan.

Gluteenittomat proteiiniletut

proteiiniletut

Viime aikoina on ollut taas kaikenlaista meneillään työharjoittelun puitteissa ja ruoanlaitto on jäänyt vähän vähemmälle (tein hernekeittoa ja söin sitä muutaman päivän niin ei tarvinnut huolehtia ruoanlaitosta). Jääkaappi ei suoranaisesti huuda tyhjyyttään, mutta sieltä ei löytynyt mitään valmista syötävää, enkä jaksanut alkaa valmistaa mitään monimutkaista. Mielessä on pyörinyt muutenkin yksi lettuohje, jota testasin Briteissä asuessani muutamaan kertaan, mutta jostain syystä unohdin sen jälkeen, vaikka se olikin näppärä ja hyvä. Nämä proteiiniletut soveltuvat sekä aamu- että välipalaksi tai periaatteessa käyvät jälkkäristäkin. Melkein sanoisin, että kyseessä on pikaohje, mutta paistamiseen menee aikaa, joten jos aamulla on kiire, niin kannattaa ehkä tehdä nämä illalla valmiiksi ja aamulla lämmittää vain mikrossa.

PROTEIINILETUT // tekee 5-10 kpl (riippuu pannun koosta)

1-2 kypsää banaania
2 reilua rkl raejuustoa
2 kananmunaa
1 mitta proteiinijauhetta
(loraus juoksevaa hunajaa)
voita tai neitsytkookosöljyä paistamiseen

proteiiniletut

  1. Kaikki blenderiin ja sekaisin. Hunaja ei ole välttämätön, mutta jos haluat selkeästi makeita lettuja, suosittelen laittaman vaikka ruokalusikallisen hunajaa taikinaan.

  2. Lämmitä lettupannu tai pieni paistinpannu hellalla keskilämmöllä ja sulata käyttämäsi rasva. Kippaa taikinaa pannulle n. 2-3 mm kerros ja paista n. 1-1,5 minuuttia (tai kunnes reunat ovat kiinteät ja ruskistuneet) per puoli.

  3. Syö sellaisenaan tai vaikka jäätelön tai kahvin kanssa. Myös marjoja voi tarjota lettujen kera. Jos et laittanut hunajaa taikinaan, mutta haluat kuitenkin makeuttaa lettuja, voit ripotella juoksevaa hunajaa tai hunajavoita (esim. 2 rkl hunajaa + 2 rkl voita, lämmitä ja sekoita kunnes seos on juoksevaa) letuille. Muista nauttia!

Banaanimuffinssit

banaanimuffinssit

Aloitin työharjoittelun kolme viikkoa sitten, ja aika on jotenkin kummallisesti keskittynyt hyvin pitkälti siihen. Olen kyllä tehnyt ruokaa, mutta pitää selkeästi vielä viilata aikataulua, että ehtii tehdä kaiken haluamansa. Mutta asiaan.

Alunperin koko idea lähti maapähkinä-kookoskuorrutteesta, joka osoittautui täydeksi flopiksi ainakin ensiyrittämällä (tosin siitä muotoutuu ehkä lettutaikina tänään). Piti miettiä, mikä maapähkinän ja kookoksen kanssa sopii yhteen, ja mieleen tuli lähinnä banaani ja suklaa. Koska pöydällä oli kolme mustunutta banaania odottamassa käytöä, valinta oli aika helppo. Päätin tehdä banaanimuffinsseja.

Päädyin kokeilemaan ohjeen muokkaamista sen sijaan, että yrittäisin taikoa ohjeen täysin tyhjästä itse. Valitsin jo aiemmin kokeilemani ja hyväksi toteamani banaanileivän ohjeen, jota muokkasin seuraavasti:

BANAANIMUFFINSSIT  // tekee 12-16 kpl

50 g huoneenlämpöistä voita
3/4 kuppia intiaanisokeria
3 huoneenlämpöistä kananmunaa
3 keskikokoista (oikeasti) kypsää banaania muussattuna
1 kuppi mantelijauhoa
1/2 kuppia karkeaa riisijauhoa
2 rkl psylliumia
1 tl vaniljauutetta
reilu 1 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruusu- tai merisuolaa
(1/2 kuppia macadamia- tai pekaanipähkinöitä)
1-2 riviä tummaa suklaata (60-70% kaakaota)
(neitsytkookosöljyä muffinssivuoan voiteluun)

Vatkaa keskenään voi ja intiaanisokeri, kunnes seos on tasainen (eli sokeri ei ole kokkareinen). Lisää kananmunat yksi kerrallaan vatkaten ja lopuksi vielä muussatut banaanit. Sekoita hyvin.

Sekoita keskenään manteli- ja riisijauhot, psyllium, leivinjauhe ja suola. Lisää kuivat aineet banaaniseokseen ja vatkaa hyvin. Lisää vaniljauute, mahdolliset pähkinät ja suklaa. Sekoita ne joko vatkaimella tai vaikka lusikalla tai nuolijalla sekaisin taikinaan.

Voitele muffinssivuoka (paperivuoat ei välttämättä käsittääkseni tarvitse voitelua, paitsi jos haluat hyödyntää koko taikinan niin, ettei sitä jää yhtään kiinni paperiin), ja kaada taikinaa kuppeihin niin, että ne tulevat lähes täyteen. Paista 16-18 min 180 asteessa. Anna jäähtyä hetki vuoassa ja siirrä ne haluamallesi tarjoilu- tai säilytysalustalle. Voit syödä muffinssit sellaisenaan, tai halutessasi kuorruttaa ne.

banaanimuffinssit

Kanelikeksit


kanelikeksit

Kevät tulee! Päivänä muutamana on jo paistanut aurinko, ja ulkona tarkenee hetkittäin ilman takkia! Ja löysin viimein keksiohjeen, joka on helppo tehdä, maistuu hyvälle ja pysyy kasassa paistamisen jälkeenkin! Ystäväni Katja toimi koemaistajana ekalle satsille ja sanoi ”Nämä maistuu aivan joululta.” True enough. Kaneli ja muskottipähkinä normaalisti löytyy pipareista. Eka satsi oli kuitenkin vähän turhan suolainen tai siinä oli vähän pistävä jälkimaku, ja päätin vähän soveltaa alkuperäisohjetta toisella kokeilukerralla. Lopputulos oli edelleen vähän suolainen, mutta ei mitenkään katkera. Ilahduin vielä lisää, kun Katja kysyi, onko nämä vaikeita tehdä. Sen lisäksi, että on kivaa, kun joku muukin haluaa kokeilla jotain, mista olen innostunut, oli varsin mielekästä vastata myöntävästi. Olin itse asiassa itsekin hämmästynyt siitä, miten näppäriä nämä on tehdä.

KANELIKEKSIT // tekee n. 24 kpl // valmistusaika n. 1h 20 min
ohje muokattu Sprouted Kitchen -blogista

50 g voita
3/4 kuppia intiaanisokeria
1 tl vaniljauutetta
1 huoneenlämpöinen kananmuna
3/4 kuppia karkeaa riisijauhoa
1/3 kuppia tattarijauhoa
2 rkl perunajauhoa
4 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruusu- tai merisuolaa
1 tl kanelia
1/4 tl jauhettua muskottipähkinää
3/4 kuppia rouhittua suklaata *
1/2 kuppia gluteenittomia kaurahiutaleita
1/2 kuppia pekaanipähkinöitä (myös hasselpähkinät käy)
1/2 kuppia makeuttamattomia kookoshiutaleita
(1/2 kuppia kuivattuja karpaloita/rusinoita)

kanelikeksit

Aloita vatkaamalla voi ja sokeri keskenään tasaiseksi. Sokeri ei saa olla kokkareista.

Lisää vanilja ja kananmuna, sekoita hyvin. Sekoita kuivat aineet hyvin keskenään ja lisää ne sitten taikinaan. Sekoita juuri sen verran, että taikina muodostuu (eli jauho ei leiju pölynä kulhon ympärillä). Lisää suklaa(t), kaura, pähkinät ja mahdolliset muut härpäkkeet (rusinat/karpalot). Sekoita ne pikaisesti taikinaan. Taikinan on tarkoitus olla vähän tahmaista.

Siirrä taikina leivinpaperille ja rullaa taikina n. 40 cm pitkäksi ja n. 5 cm paksuksi pitkoksi leivinpaperin sisällä. Jäähdytä taikinaa jääkaapissa tunnin verran.

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen ja ota taikina jääkaapista. Pilko se n. 1 cm paksuisiksi kiekoiksi ja asettele kiekot pellille leivinpaperin päälle vähintään 4 cm välein. Painele kiekot litteämmiksi (mutta huolehdi, että koko keksi pysyy kasassa) ja paista uunissa 8-10 minuuttia. Kun valmiita, anna jäähtyä pellillä muutama minuutti ennen kuin siirrät mihinkään, muuten murenevat/katkeavat.

  • Ohjeessa sanotaan 3/4 kuppia suklaata, voit halutessasi käyttää mitä tahansa suklaata oman maun mukaan, joskin pitäytyisin suklaissa, joita ei ole maustettu mitenkään. Tähän taikinaan käytin kolmea eri suklaata, kun niitä sattui kerrankin löytymään. Fazerin sinistä 1 rivi, Lindhin 70% tummaa suklaata pari riviä ja vielä jotain 90% tummaa suklaata parin laatan verran.

Sitten vaan vaikka päiväkaffen kanssa tarjolle!

kanelikeksit

Gluteenittomat päärynäletut

päärynälettuja

Löysin hiljattain uuden ruokablogin, johon ihastuin täysin. Kasvisruokaa ja kauniita valokuvia, olen löytänyt Sprouted Kitchen -blogista monia uusia, kiinnostavia reseptejä. Seuraava päärynälettuohje on muokattu sieltä.

PÄÄRYNÄLETUT // Tekee n. 20 lettua

 1 kuppi tattarijauhoja
1 kuppi gluteenitonta jauhoseosta
2 rkl intiaanisokeria
2 tl leivinjauhetta
1/2-1 tl kardemummaa
3/4 tl ruusu- tai merisuolaa

2 rkl voita
1 kuppi piimää
1/2 kuppia maitoa
1 iso kananmuna
2 kypsää mutta kiinteää päärynää

1/2 kuppia (juoksevaa) hunajaa
25 g voita

päärynälettuja

Sekoita kuivat aineet keskenään isossa kulhossa. Sulata voi (älä keitä!) ja anna sen jäähtyä hetki. Sekoita voin sekaan piimä, maito, kananmuna ja päärynät. Luonnollisesti päärynät tulee kuoria ja raastaa (tai soseuttaa esim. blenderissä) ennen kuin ne sekoitetaan mukaan.

Kippaa koskeat aineet kuivien joukkoon ja sekoita hyvin. Anna istua hetki. Paista lettupannulla voissa keskilämmöllä. Pyyhkäise pannu puhtaaksi aina ennen uuden satsin lisäämistä.

Kun paistat lettuja, sulata sillä aikaa voi ja hunaja sekaisin ja sekoita hyvin. Kaada hunajavoi lämpimänä vastapaistetuille letuille ja nauti!

Herkulliset paleoletut

Pienen tauon jälkeen olen paikalla taas. Käänsin laivan keulan kohti Pohjoista pitkästä aikaa, tulin isän avuksi hoitamaan koiria. Tarkoitus oli päivittää jo vähän aiemmin uusia reseptejä, mutta kymmenen koiranpentua kummasti vie huomiokyvyn… Anyway, tällä kertaa luvassa on lettuja!

Letut tuntuu olevan yleinen aamupala Amerikassa, vaikka Suomessa niitä on ainakin meillä syöty yleensä jälkiruokana. Kun olin pieni, äiti teki lettuja melko usein, mutta en koskaan oikein ymmärtänyt muiden hinkua syödä niitä, koska minusta ne oli joko liian rasvaisia, mauttomia ja yleensä sain vielä vatsakipuja niistä. Kyse ei ole niinkään siitä, että äidin letuissa olis jotain vikaa vaan enemmänkin siitä, että olen jälkeenpäin tajunnut jätettyäni vehnän pois, miten mautonta vehnäjauho on. Ja nykyään perinteisiin lettuihin menevän sokerin määräkin vähän kauhistuttaa – varsinkin, kun itse vielä söin letut sokerilla enkä niinkään hillolla.

Tähän reseptiin törmäsin Briteissä ollessani, joskin kokeilin sitä muistaakseni vasta Suomeen palattuani. Ilahduttavan hyvänmakuinen, yksinkertainen ja ehkä parasta, gluteeniton!

paleotetut

Jos reseptin tuplaa, siitä saa pannukakun.

1 ja 1/2 kuppia mantelijauhoa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1/2 tl kanelia tai kardemummaa
3 isoa kananmunaa
4 rkl kookosmaitoa (todennäköisesti myös kaura- tai soijamaito käy)
2 rkl (juoksevaa) hunajaa
1 tl vanilja-aromia tai puolikkaan sitruunan mehu

marjoja/hedelmiä
juoksevaa hunajaa
neitsytkookosöljyä paistamiseen

Jos maidottomuus ei ole välttämätöntä, voi letut paistaa myös voissa ja kookosmaidon sijaan todennäköisesti voi käyttää tavallista maitoa. Testasin tosin itse toissapäivänä käyttämällä kermaa, ja se ei jostain syystä antanut aivan haluttua koostumusta, vaikka maussa ei ollutkaan moittimista. Vika voi kyllä olla myös siinä, että täällä ollessani jouduin käyttämään muumimukia mantelijauhon mittaamiseen virallisen kuppimitan sijaan. (Olin laiska enkä jaksanut etsiä desimittaa).

_MG_6835

Yhdistä kuivat aineet keskenään keskikokoisessa kulhossa ja sekoita hyvin.

Isommassa kulhossa sekoita keskenään munat, käyttämäsi maito, hunaja ja vanilja-aromi tai sitruuna. Kun kaikki on tasaisesti sekaisin, lisää joukkoon kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Anna istua hetki, taikinan pitäisi paksuuntua hieman n. 5-10 minuutin kuluessa.

Lämmitä lettupannu keskilämmölle, lisää käyttämäsi rasva ja n. puolitoista ruokalusikallista taikinaa per lettu. Silloin se pysyy kasassa ja paistuu suht taisaisesti. Jos käytät tavallista paistinpannua, pidä letut pienikokoisina, jolloin niitä on helpompi kääntää ilman, että ne repeävät.

Paistaessa kannattaa huomioida se, että kookosmaito palaa herkästi (samoin kuin esim. laktoositon maito) – hyvä esimerkki kuvissa. Myös mantelijauhojen käyttö vaikuttaa palamiseen. Kun letun reunat alkavat kovettua, kippaa lettu toiselle kyljelleen ja paista kunnes kypsää. Kiinnitä huomiota hellan lämpöön ja säädä sitä tarvittaessa.

Kun letut ovat valmiita, tarjoile ne lämpiminä. Sirottele päälle marjoja tai hedelmiä ja vähän juoksevaa hunajaa, ja lautasella on terveellinen ja maukas aamupala, välipala tai jälkiruoka!