Uunilohta kera uunikasvisten

Uunilohta porkkanoilla.

Uunilohta porkkanoilla.

Isän luona tuli tehtyä kalaa useamman kerran. Tai lohta, koska se on ainoa, mitä tulee syötyä edes melko usein. Savustuspönttökin löytyy, mutta olin laiska enkä jaksanut vaivautua sen suhteen (vaikka isä onkin yleensä se joka hoitaa savustamisen), joten tein uunissa. Helppoa, yksinkertaista ja maukasta. Varsinkin, kun normaalikokoisessa uunissa voi samalla paistaa myös lisukkeet samalla pellillä: toisella kertaa laitoin bataattia ja toisella porkkanaa.

Koko annoksen valmistamiseen menee noin tunti. Sinänsä on melkolailla aivan sama käytätkö tuoretta lohta vai vakuumipakattua, valmistusprosessi ei muutu. Ero on lähinnä maussa ja hinnassa ja annoksen ekologisuudessa. Mutta ei takerruta niihin nyt.

Annos on kahdelle niin, että kalasta jää vielä seuraavallekin päivälle.

1 lohi
1/2 bataattia tai 3-5 porkkanaa
(ekstra)neitsytoliiviöljyä
ruususuolaa
voita

Laita uuni lämpiämään 220 C asteeseen ja vuoraa uuninpelti leivinpaperilla. Nosta kala pellille niin, että pellille jää selkeästi tyhjää tilaa ja pyyhi lihan pinta talouspaperilla puhtaaksi (poistaa ylimääräisen rasvan, niljan ja mahdolliset suomut). Sirottele lohen päälle tasaisesti suolaa ja veistä päälle myös muutama ohut siivu voita (ne voi myös asettaa kalaan tehtyihin viiltoihin, mutta mielestäni voi leviää tehokkaammin, jos sen vain asettaa kalan päälle).

Huuhtele ja kuori bataatti ja/tai porkkanat (kukaan ei tosiaan kiellä käyttämästä molempia, tai mitä tahansa haluamaasi kasvista tai juuresta). Pilko bataatti/porkkanat pieniksi tasakokoisiksi siivuiksi, kaada pellille reilu loraus (ekstra)neitsytoliiviöljyä ja vaikka puulastaa käyttäen pyörittele kasvikset öljyssä niin, että öljy on levinnyt tasaisesti. Sen tarkoitus on paitsi maustaa kasviksia, myös suojata niitä kuivumiselta. Sirottele päälle hivenen suolaa, ja kun uuni on valmis, lykkää pelti uunin keskitasolle ja paista n. 23 minuuttia.

Jos olet levittänyt kasvikset pellille tasaisesti niin, että ne eivät ole täysin kiinni toisissaan, lopputuloksena pitäisi olla sopivasti paistunut kala sekä päältä rapeat, sisältä pehmeät uunikasvikset. Jos teet ruokaa useammalle kuin kahdelle hengelle, voit lisätä kasvisten määrää ja joko paistaa ne kokonaan eri pellillä tai antaa niiden paistua toisissaan kiinni. Jos niillä ei ole tilaa ”hengittää”, lopputuloksena on edelleen ihan syötävät ja hyvänmakuiset, mutta hieman ehkä liian pehmeät ja vähän vetiset kasvikset.

Kalan voi tarjoilla vastapuristetun sitruunamehun kera. Nom nom, hyvää!

Uunilohta bataatin kera.

Uunilohta bataatin kera. Nurkassa oleva valkoinen tahna on majoneesia.

Mainokset

Uunilohta ja sateenkaarenväristä thaisalaattia

uunilohta ja thaisalaattia

Viime viikolla vapaapäivän kunniaksi kävin kirjastossa selaamassa ruokakirjoja ja ruokakaupassa hakemassa jääkaapintäytettä. Ajatuksena oli se, että kun kerralla hakee pari ruokalajia niin säästää ainakin aikaa, ja matkakulujen muodossa myös rahaa. Ja siinä sivussa visiteerasin tätiäni, jonka kanssa kierrettiin yksi itämainen ruokakauppa läpi.

Lohi on aina ollut suosikkikalani, itse asiassa pitkään ainoa kala, jota suostuin syömään, koska se on niin isoruotoinen. Lohesta on helppo närppiä häiritsevät ruodot pois, toisin kuin muikusta tai ahvenesta (kyllä, minua häiritsee muikun ruotoisuus). Meillä on kotona myös syöty lohta melko usein, isä on joko savustanut tai äiti laittanut uunissa. Ja se on vielä niin yksinkertainen ja helposti maukas, että pakko tykätä. Pelkkä voi ja suola riittää mausteiksi ihan hyvin. Äiti suosii sitruunapippuria myös, ja törmäsin jokin aika sitten soijamarinoituun loheen, jota on tarkoitus kokeilla. Lohensyönnin suhteen ainoa ongelma on kyseisen kalan hinta, mutta sekin kompensoituu kyllä melko helposti sillä, jos pudottaa lihoja ja juustoja ostoskorista vähän vähemmälle. Mieluummin laatua kuin määrää.

Salaatin ohjeen löysin joku aika sitten netistä, täältä. Alkuperäiseen ohjeeseen kuuluu kana, mutta resepti toimii ilmankin. Koska ostettiin pitkästä aikaa lohta, jätettiin kana pois. Jätin myös korianterinlehdet pois, ja kastikkeesta seesamiöljyn.

Alkuperäisen reseptin mukaan valmistusaika on 15 minuuttia ja annoksia tulee 4-6. Tein salaatin äidin kanssa puoliksi ja aikaa meni ehkä n. 40 minuuttia kaikkineen, tosin äiti pilkkoi kaalit veitsellä, koska meiltä ei löytynyt sopivaa raastinta kaalille.

SALAATTIIN:

  • (3 kuppia raastettua, keitettyä kanaa)
  • 2 kuppia raastettua punakaalia
  • 1 kuppi raastettua varhais- tai keräkaalia
  • 1 avokado kuutioituna
  • 1 mango, kuorittuna, kivi poistettu, kuutioituna
  • 1-3 porkkanaa, raastettuna tai ohuina tikkuina (julienned)
  • 1 punainen paprika puhdistettuna ja ohuina viipaleina (julienned) tai kuutioina
  • 1/2 kuppia pilkottua vihersipulia (varsisipulia)
  • 1/4 kuppia pilkottuja cashew- tai maapähkinöitä

SALAATTIKASTIKKEESEEN:

  • 1/2 kuppia luonnollista maapäähkinälevitettä
  • 2-3 rkl kuumaa vettä
  • 2 rkl riisiviinietikkaa
  • 2 rkl soijakastiketta (täysin gluteeniton vaihtoehto on gluteeniton soijakastike tai tamari)
  • 2 rkl hunajaa
  • (1/4 tl seesamiöljyä)
  • 1 limen mehu
  • ripaus paprikamaustetta
kaalisalaatin ainekset

Ei mikään lähiruoka. Porkkanat on espanjalaista luomua, varhaiskaali, varsisipulit ja punainen paprika suomalaisia. Kuvasta puuttuu juokseva hunaja, jota käytetään salaattikastikkeeseen.

Salaatin valmistaminen on yksinkertaista: pilko kaikki tarvittavat ainekset riittävän isoon astiaan ja sekoita keskenään. Sirottele kastiketta päälle ja tarjoile välittömästi. Säilyy ilmatiiviisti pakattuna jääkaapissa muutaman päivän ja maku vahvistuu salaatin oltua jääkaapissa yhden yön.

_MG_6397

_MG_6400

sateenkaari thaisalaatti, kaalisalaatti

Kastikkeeseen pätee sama systeemi: sekoita ainekset hyvin keskenään. Jos kastike on liian paksua, lisää vettä ruokalusikkalinen kerrallaan, kunnes koostumus on halutunlainen.

kaalisalaatti ja maapähkinäpohjainen salaattikastike

Lohen valmisti tällä kertaa äiti, joten se oli yksinkertaista. Uuni 200 C, pyyhkäise kala puhtaaksi talouspaperilla, aseta se leivinpaperille uunipellille ja sirottele päälle suolaa. Äiti oli käyttänyt sekä ruususuolaa että vuorisuolaa sekä ripauksen sitruunapippuria. Päällimmäiseksi tuli kolme ohuen ohutta voisiivua, aseta ne tasaisin välein toisistaan koko kalan pituudelle. Kun uuni on valmis, laita kala uuniin ja paista n. 20 minuuttia. Tarkista kypsyys, jos ei vielä täysin kypsää tai haluat kalasta vähän kuivempaa, pienennä uunia 150 C ja anna olla vielä n. 6 minuuttia. Poista uunista ja anna jäähtyä pari minuuttia. Valmista nautittavaksi!

Makuyhdistelmä saattaa kuulostaa vähän omituiselta, mutta hyvää se silti oli. Salaatti on myös helppo sikäli, että näin isosta satsista syö yksi ihminen kolme tai neljä päivää ja kahdellekin tuo riitti kolmeksi päiväksi (helppo eväs esim. töihin).

helppoa, hyvää ja riittoisaa kotiruokaa