Viljaton siemenleipä

Olen viime aikoina jotenkin tuntunut törmäävän normaalia useammin kysymykseen ”Mitä sitten syön, jos en voi syödä leipää?” Mulla menee yleensä kuppi nurin samantien tuon kysymyksen jälkeen, ja vastaus on usein enemmän tai vähemmän sarkastinen ”Mitä jos kokeilisit syödä ruokaa?” Myönnän, mulla on monille tuttu käännynnäisen mentaliteetti viljoja kohtaan, vähän kuin monilla tupakoinnin lopettaneilla on tupakkaa kohtaan. Mutta omien kokemusten ja lukemieni kirjojen ja artikkelien perusteella minua kiukuttaa virallisterveelliset ”leipää ja margariinia” -suositukset, jotka johtaa huonovointisuuteen, väsymykseen, lihomiseen ja pahimmillaan dementiaan ja Alzheimerin tautiin.

Jos leipää on pakko syödä (siitä on muuten yllättävän helppo luopua oikeasti), sen voi tehdä itse. Internet on pullollaan erilaisia ohjeita, ja olen tännekin postannut syysleivän ohjeen sekä porkkana-tattarisämpylät (joita voisin joskus tehdä uudestaan ja päivittää reseptiä, koska se tuntuu olevan kaikista suosituin tässä blogissa, ironista kyllä). Itse tekemällä saa paitsi sellaista, mitä haluaa, välttää myös margariinit, vehnäjauhot ja lisäaineet.

Olen vältellyt viljapohjaisia leipiä jo jonkin aikaa, ja toisaalta olen myös halunnut tehdä siemenleipää, joten tämän päivän resepti osuu sikäli kohdilleen. Tämä on jo kolmas ohje Sarah Wilsonin Irti Sokerista: 8 viikon puhdistuskuuri ja keittokirja yksissä kansissa -kirjasta! Ohjetta on muokattu hieman korvaamalla osa chia-siemenistä pellavansiemenrouheella, lähinnä siksi, että myös pellava imee itseensä nestettä, ja on halvempaa kuin chia-siemenet. Kuumentaminen hävittää chia-siementen antioksidantit, ja on siksi minusta lähinnä tuhlausta käyttää chia-siemeniä leivonnassa.

Äärettömän helppo ohje, joka sopii syötäväksi keiton kanssa tai evääksi töihin tai reissuun.

siemenleipä_04

VILJATON SIEMENLEIPÄ // tekee noin puolikkaan pellillisen eli n. 15-20 palaa

1 dl pellavansiemenrouhetta
¼ dl chia-siemeniä
1¼ dl auringonkukansiemeniä
1¼ dl seesaminsiemeniä
1¼ dl mantelijauhoa
(2 murskattua valkosipulinkynttä TAI valkosipulijauhetta)
2 tl tuoreyrttejä
(dulse-hiutaleita)
¼ tl suolaa
2½ dl vettä

siemenleipä_01

Säädä uuni kuumenemaan 170 asteeseen. Levitä uuninpellille leivinpaperia.

Sekoita siemenet ja mantelijauho kulhossa. Sekoita toisessa, pienemmässä, kulhossa mausteet ja vesi. Käytin tuoreiden valkosipulinkynsien sijaan valkosipulijauhetta muutaman ripsauksen, mutta kukin makunsa mukaan. Wilson sanoo suosivansa salviaa tässä ohjeessa tuoreyrttinä, mutta käytin itse basilikaa, kun olin sitä juuri hiljattain ostanut ikkunalaudalle.

Kaada nestemäinen seos siemenseokseen ja sekoita huolellisesti paksuksi taikinaksi. Levitä seos pellille ja painele se lusikalla tai vaikka silikonilastalla puolen sentin paksuiseksi. Paista n. 25-30 minuuttia ja nosta sitten uunista. Leikkaa paistunut levy veitsellä 15-20 palaan ja käännä ne nurinpäin. Paista vielä n. 25 minuuttia.

Anna jäähtyä pellillä. Säilyvät kannella peitetyssä astiassa jopa kaksi viikkoa. Syö sellaisenaan tai esim. avokadotahnan tai tuorejuuston kanssa. Toimii välipalana ja retkieväänä!

siemenleipä_11

Maidoton raparperijäätelö

Nyt tulee vähän toistoa, koska tämäkin on jäätelöresepti, mutta koska se on myös älyttömän hyvää, ei hirveästi harmita!

raparperijäätelö | laivakokin keittiö

Isä kävi kylässä ja toi pakastimen täyteen marjoja ja raparperiä ja itsetehtyjä marjamehuja, joten syksyä vasten on näillä näkymin luvassa kaikkea hyvää! Raparperijäätelöä tein ekan kerran jo kesällä, kun löysin pakastimesta viimevuotisia raparperejä, ja ensimmäinen kokeilu oli vähän väkevää, mutta hyvää silti. Tein uudestaan, ja siitä tuli vielä parempaa, mutta hotkaisin koko jäätelön sen verran nopeasti napaani, etten ehtinyt tai muistanut sitä edes kuvata. Koska yksi isän tuomista pusseista oli revennyt, kun se oli runnottu pakastimeen, päätin käyttää sen samantien pois, ettei raparperinpalat olisi olleet pitkin pakastinta turhaan. Ja omnom, onneksi käytin. Hyvää!

Lisäksi myös maidoton ja munaton, ja taipuu helposti täysin vegaaniksi vaihtamalla makeutusta. Teoriassa jäätelömassa menisi varmaan ihan smoothienakin, mutta tein siitä nyt jäätelöä kuitenkin.

raparperijäätelö | laivakokin keittiö

MAIDOTON RAPARPERIJÄÄTELÖ // tekee n. 1 litran
alkuperäinen resepti lievästi muokattu täältä

1 tölkki luomukookosmaitoa
n. 300-400 g raparperiä viipaloituna
1,5 tl vanilja-aromia
n. 3/4 dl hunajaa*
1-1,5 dl vettä

  • Hunajan voi halutessaan korvata esim. vaahterasiirapilla, jolloin lopputulos on käsittääkseni täysin vegaani. En osaa kylläkään sanoa, pitääkö vaahterasiirappia käyttää enemmän tai vähemmän kuin hunajaa, mutta jos joku testaa, otan tiedon mielelläni vastaan.

Huolehdi, että jäätelökoneen pakastimeen menevä osa on pakastimessa riittävän kauan. Keitä raparperit kattilassa vähässä vedessä vähän kiisseliä muistuttavaksi mössöksi, sekoita mukaan hunaja. Kippaa kookosmaito blenderiin ja lisää sekaan vanilja-aromi. Kun raparperit ovat hiutuneet kiisseliksi (eli vesi on mahdollisimman vähissä ja itse raparperit ovat hiutuneet pieniksi), ota kattila pois hellalta ja anna raparperimassan jäähtyä hetki. Lisää se sitten blenderiin kookosmaidon seuraksi ja blendaa kaikki iloisesti keskenään.

Siirrä jäätelömassa pakastettavaan astiaan, ja jäähdytä se ennen kuin laitat sen pakastimeen jähmettymään, 2-3 tuntia riittää. Kun massa on jäähtynyt, kokoa jäätelökone ja toimi sen ohjeiden mukaan jäätelöä valmistaessasi.

Lopputulos ei välttämättä ole punainen, kuten kuvissa, vaan saattaa olla aavistuksen vihertävä, kuten itselleni kävi kahdella ekalla kerralla, mutta maun pitäisi olla ihan yhtä hyvä! Jos haluaa varmistaa punaisen värin, alkuperäisohje suosittelee lisäämään 2 teelusikallista punajuurimehua, mutta en itse kokenut sitä tarpeelliseksi, kun en ollut edes varma, mistä sitä saa tai miten sitä tehdään.

Kuvissa oleva jäätelö on suoraan koneesta, eli se on vielä pehmeää, mutta voit purkittaa jäätelön ja laittaa sen pakastimeen odottamaan tarjoilua. Jähmettyneenä siitä saa ihan palloja, tosin kannattaa antaa jäätelön sulaa hieman, jotta maut tulevat paremmin esiin. Nauttikaa!

raparperijäätelö | laivakokin keittiö

Maidoton kahvijäätelö + gluteeniton suklaakeksi

Maidoton kahvijäätelö suklaakeksillä | laivakokinkeittiö

Maidoton kahvijäätelö suklaakeksillä | laivakokinkeittiö

Pitkästä aikaa löysin taas aikaa ja motivaatiota julkaista uuden reseptin. Olen ollut töissä sen verran tiiviisti, että uusien ruokien tai jälkkäreiden kokeileminen on ollut melko vähäistä, tosin ne muutamat onnistuneet kokeilut, joita olen tehnyt, ovat myös tallentuneet kuviksi, joten uutta on luvassa.

Joskus kesäkuussa Lidlissä oli tarjouksessa jäätelökoneet, ja optimistisena ajattelin, että sellainen olis kiva olemassa näin kesällä. Jos jäätelöt katsos toisi lämpimät säät mukanaan. Teoria ei ihan pitänyt paikkaansa, mutta onneksi muutamia lämpimiä päiviä on sentään ollut. Kesän jälkiruuat onkin sittemmin olleet jäätelöpainotteisia (koska nykyään kaupan jäätelöt maistuu aivan kamalan epäaidoille jotenkin, kun on tottunut syömään puhdasta ruokaa). Tänään luvassa on kesään erityisen hyvin sopiva maidoton kahvijäätelö, koska tein pienen ruokavalion muutoksen jälleen heinäkuun alussa, kun halusin testata teoriaa, jonka mukaan maitotuotteet aiheuttavat nivel- ja lihaskipuja sekä nenän tukkoisuutta. Tuntuu pitävän paikkansa ainakin minun kohdalla, koska monivuotinen nenäntukkoisuus ja jatkuva niistämisentarve hävisivät jo viikon maidottoman ruokavalion jälkeen.

Kahvijäätelö antaa mahdollisuuden juoda (tai tässä tapauksessa syödä) kahvia myös kuumempana päivänä ilman sivuvaikutuksia, ja seassa olevat suklaakeksinmurut korostavat kahvin makua hienosti.

Alkuperäisen ohjeen mukaan lopputuloksena olisi jäätelökeksejä, mutta koska olin laiska enkä jaksanut värkätä muovien kanssa ja halusin syödä jäätelöni heti, muunsin ohjetta sen verran, että murustelin keksit jäätelön sekaan.

MAIDOTON KAHVIJÄÄTELÖ // n. 1 litra
Alkuperäinen ohje Minimalist Baker -blogista.

2x 400 ml tölkkiä luomukookosmaitoa (parempi koostumus ja puhtaampi lopputulos)
1/2-3/4 kuppia intiaanisokeria*
3/4 kuppia vahvaa kahvia
1,5 tl vaniljauutetta

  • Myös kookossokeri käy, sitä tosin kannattaa ehkä laittaa hieman enemmän, koska se ei ole niin makeaa.
  1. Edellisenä iltana huolehdi jäätelökoneen jäähdytyskulho pakastimeen.
  2. Keitä kahvi.
  3. Sekoita isolla paistin- tai wokkipannulla kookosmaito, kahvi ja intiaanisokeri miedolla lämmöllä niin, että kaikki on tasaisesti sekaisin. Poista hellalta.
  4.  Lisää vaniljauute muiden ainesten sekaan. Alkuperäisen ohjeen mukaan  seos kaadetaan isoon kulhoon ja jäähdytetään jääkaapissa ainakin 6 tuntia. Sekoitin itse vielä ainekset blenderissä, kun oli epähuomiossa ehtinyt jo kipata toisen kookosmaidon sinne ennen kuin huomasin, että ainekset piti sekoittaa lämmittämällä. Voit siis halutessasi blendata seoksen vielä ennen kuin jäähdytät sen. Jäähdyttää voit myös suoraan pakastimessa, yleensä n. 1-2 tuntia riittää sopivanlaiseen koostumukseen.
  5. Kun seos on riittävän kylmää, siirrä se jäätelökoneeseen ja anna koneen surista valmistajan ohjeiden mukaan. Sillä aikaa kun jäätelömassa on jäähtymässä, voit tehdä jäätelöön lisättävät gluteenittomat suklaakeksit.
  6. Lisää murennetut suklaakeksit jäätelön sekaan vähän ennen kuin jäätelö on valmista.
  7. Siirrä valmis jäätelö pakastettavaan astiaan ja astia pakastimeen jäähtymään. Tai halutessasi voit tarjoilla pehmistä muistuttavan jäätelömassan sellaisenaan. Jos pakastat jäätelön, nosta se sulamaan ainakin 15-20 minuuttia ennen tarjoilua, jotta saat pyöriteltyä kunnon palloja. Lisäksi maut tulevat paremmin esiin, kun jäätelö on hieman sulaa.
Maidoton kahvijäätelö suklaakeksillä | laivakokinkeittiö

Maidoton kahvijäätelö suklaakeksillä | laivakokinkeittiö

GLUTEENITTOMAT SUKLAAKEKSIT // n. 16-18 kpl
Ohje lievästi muunneltu Minimalist Baker -blogista.

1 kananmuna
1/2 kuppia makeuttamatonta mantelimaitoa
1 tl omenaviini- TAI väkiviinaetikkaa
1/3 kuppia intiaanisokeria
1 tl vaniljauutetta
3 rkl sulatettua neitsytkookosöljyä
1/2 kuppia gluteenitonta kaurajauhoa (jauhettu gluteenittomista kaurahiutaleista blenderillä)
n. 1/2 kuppia mantelijauhoja
1,5 tl psylliumia
1/4 kuppia leivontakaakaota
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

  1. Esilämmitä uuni 180 C asteeseen ja peitä pelti leivinpaperilla.
  2. Sekoita kuivat aineet sokeria lukuunottamatta keskenään keskikokoisessa kulhossa; blendattu kaurajauho, mantelijauho, psyllium, leivontakaakao, leivinjauhe ja suola.
  3. Riko kananmuna isoon kulhoon. Kaada mantelijuoma lasiin ja lisää sekaan käyttämäsi etikka. Anna seistä hetki.
  4. Lisää sokeri, sulatettu neitsytkookosöljy ja vaniljauute kananmunakulhoon ja sekoita hyvin (vispilä kelpaa).
  5. Lisää sekaan mantelijuoma ja sekoita hyvin.
  6. Siivilöi kuivat aineet kanamunakulhoon sekoittaen koko ajan hyvin (estää mm. leivontakaakaopaakkujen jäämisen taikinaan).
  7. Lusikoi taikinaa reilun ruokalusikallisen kokoisia litteitä länttejä/kiekkoja pellille. Jätä pari senttiä väliä suuntaansa, niin eivät kiinnity toisiinsa, jos leviävät hieman.
  8. Paista uunin keskiosasassa 10 minuuttia. Anna jäähtyä pellin päällä n. 5 minuuttia ennen kuin poistat keksit pelliltä. Anna jäähtyä kunnolla.
  9. Murenna keksit pieniksi nokareiksi, ja lisää nokareet jäätelön sekaan juuri ennen, kuin jäätelökone on valmis sammutettavaksi.

Herkulliset paleoletut

Pienen tauon jälkeen olen paikalla taas. Käänsin laivan keulan kohti Pohjoista pitkästä aikaa, tulin isän avuksi hoitamaan koiria. Tarkoitus oli päivittää jo vähän aiemmin uusia reseptejä, mutta kymmenen koiranpentua kummasti vie huomiokyvyn… Anyway, tällä kertaa luvassa on lettuja!

Letut tuntuu olevan yleinen aamupala Amerikassa, vaikka Suomessa niitä on ainakin meillä syöty yleensä jälkiruokana. Kun olin pieni, äiti teki lettuja melko usein, mutta en koskaan oikein ymmärtänyt muiden hinkua syödä niitä, koska minusta ne oli joko liian rasvaisia, mauttomia ja yleensä sain vielä vatsakipuja niistä. Kyse ei ole niinkään siitä, että äidin letuissa olis jotain vikaa vaan enemmänkin siitä, että olen jälkeenpäin tajunnut jätettyäni vehnän pois, miten mautonta vehnäjauho on. Ja nykyään perinteisiin lettuihin menevän sokerin määräkin vähän kauhistuttaa – varsinkin, kun itse vielä söin letut sokerilla enkä niinkään hillolla.

Tähän reseptiin törmäsin Briteissä ollessani, joskin kokeilin sitä muistaakseni vasta Suomeen palattuani. Ilahduttavan hyvänmakuinen, yksinkertainen ja ehkä parasta, gluteeniton!

paleotetut

Jos reseptin tuplaa, siitä saa pannukakun.

1 ja 1/2 kuppia mantelijauhoa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1/2 tl kanelia tai kardemummaa
3 isoa kananmunaa
4 rkl kookosmaitoa (todennäköisesti myös kaura- tai soijamaito käy)
2 rkl (juoksevaa) hunajaa
1 tl vanilja-aromia tai puolikkaan sitruunan mehu

marjoja/hedelmiä
juoksevaa hunajaa
neitsytkookosöljyä paistamiseen

Jos maidottomuus ei ole välttämätöntä, voi letut paistaa myös voissa ja kookosmaidon sijaan todennäköisesti voi käyttää tavallista maitoa. Testasin tosin itse toissapäivänä käyttämällä kermaa, ja se ei jostain syystä antanut aivan haluttua koostumusta, vaikka maussa ei ollutkaan moittimista. Vika voi kyllä olla myös siinä, että täällä ollessani jouduin käyttämään muumimukia mantelijauhon mittaamiseen virallisen kuppimitan sijaan. (Olin laiska enkä jaksanut etsiä desimittaa).

_MG_6835

Yhdistä kuivat aineet keskenään keskikokoisessa kulhossa ja sekoita hyvin.

Isommassa kulhossa sekoita keskenään munat, käyttämäsi maito, hunaja ja vanilja-aromi tai sitruuna. Kun kaikki on tasaisesti sekaisin, lisää joukkoon kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Anna istua hetki, taikinan pitäisi paksuuntua hieman n. 5-10 minuutin kuluessa.

Lämmitä lettupannu keskilämmölle, lisää käyttämäsi rasva ja n. puolitoista ruokalusikallista taikinaa per lettu. Silloin se pysyy kasassa ja paistuu suht taisaisesti. Jos käytät tavallista paistinpannua, pidä letut pienikokoisina, jolloin niitä on helpompi kääntää ilman, että ne repeävät.

Paistaessa kannattaa huomioida se, että kookosmaito palaa herkästi (samoin kuin esim. laktoositon maito) – hyvä esimerkki kuvissa. Myös mantelijauhojen käyttö vaikuttaa palamiseen. Kun letun reunat alkavat kovettua, kippaa lettu toiselle kyljelleen ja paista kunnes kypsää. Kiinnitä huomiota hellan lämpöön ja säädä sitä tarvittaessa.

Kun letut ovat valmiita, tarjoile ne lämpiminä. Sirottele päälle marjoja tai hedelmiä ja vähän juoksevaa hunajaa, ja lautasella on terveellinen ja maukas aamupala, välipala tai jälkiruoka!