Parmesaanikanaa ja uunijuureksia

Kävin tässä taannoin taas serkkuni luona, tai oikeastaan menin suoraan kotivisiitiltä, kun olin sopinut lähellä asuvan kaverini kanssa muutamista valokuvista. Olin jälleen kerran varsin kiitollinen vieras, kun käytännöllisesti katsoen kävelin ovesta sisään koira perässäni ja vaadin ruokaa. Käenpojan vikaa. Osallistuin sentään ruokakuluihin kuitenkin!

Kun pyysin, että syötäisiin jotain kasvisruokaa tai ei ainakaan punaista lihaa, Eve tarjosi vaihtoehdoksi parmesaanikanaa ja uunivihanneksia. Muistaakseni kävi vielä niin, että ensin inuin ruokaa, sitten painuin kaverini kanssa pitkälle lenkille ja söin vasta sen jälkeen, kun Eve oli ehtinyt jo lähes nukkumaan. Mutta samapa tuo oli hyvää! Ja melko helppoa.

Parmesaanikanaa ja uunikasviksiaTarvitset haluamiasi juureksia tai kasviksia, n. 100-150 g parmesaanijuustoa, 2 kananmunaa ja 3 kpl broilerifilettä.

Uunikasviksista vastasi tosiaan Eve (kanan sain tehdä itse), ja lautaselta löytyy porkkanaa, sipulia ja punajuurta – hyvää, halpaa sesonkiruokaa. Määristä voit päättää itse. Punajuurta kannattaa keittää ainakin puolisen tuntia, kuoria ja pilkkoa se ennen uuniin laittamista. Punajuuren kuoren saa kypsyneestä punajuuresta näppärästi irti esim. talous- tai sanomalehtipaperilla pyyhkäisemällä.

Ota kana lämpiämään huoneenlämpöön. Kuori ja pilko juurekset tasakokoisiksi lohkoiksi tai viipaleiksi, hölvää sekaan muutaman ruokalusikallisen verran ekstraneitsytoliiviöljyä ja sekoita juurekset pellillä leivinpaperin päällä niin, että öljy leviää tasaisesti ja siten estää juuresten kuivumisen ja palamisen. Mausta haluamallasi tavalla (Eve käytti suolaa, pippuria ja vähän hunajaa) ja paista uunissa 220 C asteessa n. 23-25 minuuttia.

Sillä aikaa, kun juurekset ovat uunissa, valmista kana. Pyyhkäise ylimääräiset mähnät pois talouspaperilla ja laita pannu lämpiämään. Raasta parmesaanijuusto matalalle lautaselle (tai voit käyttää valmiiksiraastettuakin) ja riko kananmunat syvälle lautaselle. Riko munien rakenne haarukalla.

Paista broilerinfileiden pinta molemmin puolin kuumalla pannulla, ja kun file on lähes kypsää, siirrä se pannulta ja käytä kananmunalautasella. Kun kananmuna on tasaisesti levittynyt fileen molemmin puolin, leivitä file parmesaanissa, myös molemmin puolin. Siirrä file takaisin kuumalle pannulle ja paista niin kauan, kunnes parmesaani on ruskistunut kovaksi pinnaksi fileen päälle. Käännä ja paista myös toinen puoli.

Hyvää ruokahalua!

Uunilohta kera uunikasvisten

Uunilohta porkkanoilla.

Uunilohta porkkanoilla.

Isän luona tuli tehtyä kalaa useamman kerran. Tai lohta, koska se on ainoa, mitä tulee syötyä edes melko usein. Savustuspönttökin löytyy, mutta olin laiska enkä jaksanut vaivautua sen suhteen (vaikka isä onkin yleensä se joka hoitaa savustamisen), joten tein uunissa. Helppoa, yksinkertaista ja maukasta. Varsinkin, kun normaalikokoisessa uunissa voi samalla paistaa myös lisukkeet samalla pellillä: toisella kertaa laitoin bataattia ja toisella porkkanaa.

Koko annoksen valmistamiseen menee noin tunti. Sinänsä on melkolailla aivan sama käytätkö tuoretta lohta vai vakuumipakattua, valmistusprosessi ei muutu. Ero on lähinnä maussa ja hinnassa ja annoksen ekologisuudessa. Mutta ei takerruta niihin nyt.

Annos on kahdelle niin, että kalasta jää vielä seuraavallekin päivälle.

1 lohi
1/2 bataattia tai 3-5 porkkanaa
(ekstra)neitsytoliiviöljyä
ruususuolaa
voita

Laita uuni lämpiämään 220 C asteeseen ja vuoraa uuninpelti leivinpaperilla. Nosta kala pellille niin, että pellille jää selkeästi tyhjää tilaa ja pyyhi lihan pinta talouspaperilla puhtaaksi (poistaa ylimääräisen rasvan, niljan ja mahdolliset suomut). Sirottele lohen päälle tasaisesti suolaa ja veistä päälle myös muutama ohut siivu voita (ne voi myös asettaa kalaan tehtyihin viiltoihin, mutta mielestäni voi leviää tehokkaammin, jos sen vain asettaa kalan päälle).

Huuhtele ja kuori bataatti ja/tai porkkanat (kukaan ei tosiaan kiellä käyttämästä molempia, tai mitä tahansa haluamaasi kasvista tai juuresta). Pilko bataatti/porkkanat pieniksi tasakokoisiksi siivuiksi, kaada pellille reilu loraus (ekstra)neitsytoliiviöljyä ja vaikka puulastaa käyttäen pyörittele kasvikset öljyssä niin, että öljy on levinnyt tasaisesti. Sen tarkoitus on paitsi maustaa kasviksia, myös suojata niitä kuivumiselta. Sirottele päälle hivenen suolaa, ja kun uuni on valmis, lykkää pelti uunin keskitasolle ja paista n. 23 minuuttia.

Jos olet levittänyt kasvikset pellille tasaisesti niin, että ne eivät ole täysin kiinni toisissaan, lopputuloksena pitäisi olla sopivasti paistunut kala sekä päältä rapeat, sisältä pehmeät uunikasvikset. Jos teet ruokaa useammalle kuin kahdelle hengelle, voit lisätä kasvisten määrää ja joko paistaa ne kokonaan eri pellillä tai antaa niiden paistua toisissaan kiinni. Jos niillä ei ole tilaa ”hengittää”, lopputuloksena on edelleen ihan syötävät ja hyvänmakuiset, mutta hieman ehkä liian pehmeät ja vähän vetiset kasvikset.

Kalan voi tarjoilla vastapuristetun sitruunamehun kera. Nom nom, hyvää!

Uunilohta bataatin kera.

Uunilohta bataatin kera. Nurkassa oleva valkoinen tahna on majoneesia.

Uunikasvikset

Kesäisin grillaus on suomalaisille rakas harrastus. Usein grillistä löytyy makkaraa tai pihviä, joskus kanaa ja seikkailunhaluisimmat uskaltautuvat murtautumaan ulos mukavuusalueeltaan ja maistavat maissintähkiä. Jotkut heittäytyvät vallan hurjiksi ja grillaavat myös kesäkurpitsaa ja herkkusieniä, tai tomaatteja. Grillaus on ihan kivaa, tosin pääsen harrastamaan sitä hyvin harvakseltaan, kun tulee yleensä vietettyä kesät töissä keskellä ei mitään paikassa, jossa grillille ei ole tilaa. Uuni kuitenkin löytyy, ja vaikka se ei ole sama asia, niin silläkin saa tehtyä hyvää ruokaa.

uunikasvikset

Uunikasvikset on paitsi hyvänmakuisia, myös ihan naurettavan helppoja valmistaa. Tarvitset uunin, pellin, leivinpaperia ja haluamasi kasviksia, veitsen, leikkuulaudan ja haluamasi mausteet.

Käytin porkkanaa, keltaista ja punaista paprikaa sekä kesäkurpitsaa. Yleensä käytän myös sipulia, mutta tällä kertaa pelti oli jo niin täynnä, että jätin sen pois.

Pilko kaikki suunnilleen samankokoisiksi paloiksi, levitä leivinpaperille, valele päälle neitsytoliiviöljyä ja juoksevaa hunajaa sekä vähän suolaa. Kannattaa vielä siirrellä kasviksia öljyn ym. jälkeen, ja varmistaa siten, etteivät ne kuivu tai pala uunissa. Lämmitä uuni 200 C asteeseen ja lykkää pellillinen kasviksia uuniin. Paista n. 20 minuuttia, kunnes kasvikset ovat pehmeitä. Jos haluat karamelisoida kasvikset, lämmitä uuni 220 C asteeseen ja valitse vähemmän paistettavaa, esimerkiksi vain porkkanaa ja/tai kesäkurpitsaa ja huolehdi että ne eivät ole sikinsokin ja päällekkäin pellillä vaan jokaiselle on oma paikkansa. Paista n. 20 minuuttia ja käännä viipaleet n. 10 minuutin jälkeen. Hyvä, selkeä englanninkielinen ohje löytyy täältä.

uunikasvikset

Voit käyttää myös tomaattia (tavallisia tai kirsikkatomaatteja), kurpitsaa, erilaisia sipuleita, bataattia, perunaa tai mitä vain itse keksit kokeilla. Myös maustaa voi eri tavoin. Toisille riittää pelkkä oliiviöljy, toiset lisäävät myös suolaa mutta jättävät hunajan pois tai toisinpäin, jotkut suosivat voita oliiviöljyn sijaan. Kokeile eri tapoja ja löydä se, mikä itsellesi maistuu.

Uunikasvikset menee joko välipalana, kevyenä iltapalana tai aterian sivussa esim. perunan tai leivän korvikkeena.

uunikasvikset